Nukuimme pitkään itävaltalaisen opiskelija-asuntolan lämpimässä syleilyssä. Stressitaso oli jotenkin laskenut huomattavasti koko porukalta ja kaikki nauttivat rauhallisista unista. Nakkiaamupalan jälkeen lähdimme ajamaan kohti pohjoista ja Wienin keskustaa.
Sää muistutti meitä Euroopan ihanuudesta. Ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen en nähnyt auringonnousua, vain harmaata pilvimassaa joka puolella. Itävaltalaiset radiokanavat olivat täynnä klassista musiikkia ja saksaksi dupattuja ikivihreitä. Teiden varsilla oli pyörätiet, joihin ei oltu pystytetty kojuja, joilla ei ajanut autoja ja jotka eivät olleet täynnä roskia.
Olin ollut Wienissä heinäkuussa rouvani kanssa, mikä ei yhtään auttanut koti-ikävään, mutta siitä oli jonkin verran hyötyä suunnistamissa. Kävimme kuvailemassa kaupungilla, nauttimassa yhdet Wiener Schnitzelit lounaaksi ja neuvottelemassa paikallisen poliisin kanssa saako auton päällä hyppiä merkittävillä maamerkeillä. Ilmeisesti selkeää lainsäädäntöä asiasta ei ollut, joten sakkoa ei napsahtanut.
Matkaan
Lähdimme Wienistä pohjoiseen kohti Tsekkiä ja Prahaa alkuiltapäivästä. Tie Prahaan on pitkän pätkän pienempää kaksikaistaista tietä, joka mutkittelee läpi mäkisen maaston lehtipuiden katveessa. Syksyisin näkymä on aika vaikuttava, kun puita on kaikissa väreissä vihreästä punaiseen. Pienien, ajattomien kylien läpi kulkeva tie oli hieno tuulahdus muuten motaripainotteisessa Euroopanmatkailussa.
Pian kuitenkin olimme taas motarilla ja nyt meitä ympäröi rankka sumu, joka jatkui itse asiassa satoja kilometrejä Saksan rajalle asti. Ennen germaanista aluevalloitustamme menimme kuitenkin Prahaan vähän tutustumaan kaupunkiin. Kierros Prahan kautta oli yksi Euroopanmatkan parhaista ratkaisuista. Kaupungin vanha osa on yksi kauneimmista Euroopassa ja sumussa siitä sai uskomattomia kuvia!
Nukkumaan?
Päivän alkuperäisen ohjelman mukaan seuraava yö oli tarkoitus viettää Berliinissä, mutta Prahassa yöpyminen näytti varsin houkuttavalta vaihtoehdolta. Etsimme netistä hinta-laatusuhteeltaan parhaimman hostellin ja lähdimme tarkastamaan tilannetta. Keskustan laidalla oleva hostelli oli supersiisti, sen asiakaspalvelu oli erinomaista ja kuudentoista hengen dormissa oli vain kaksi muuta ihmistä. Silti yöpymisvalinta ei ollut helppo. Parkkipaikka olisi ollut vartin kävelymatkan päässä ja jotenkin 36 euroa tuntui meille edelleen hirmuiselta hinnalta yöltä! Lopullisen päätöksen yöpymispaikasta teki kuitenkin vasta kolikko, kruuna oli yöpyminen autossa jossain matkan varrella ja klaava lämpimässä pedissä. Herra Ataturk lösähti oikeinpäin turkkilaisen liiran ilmalennon jälkeen, ja hyppäsimme autoon.
Ajoimme ja ajoimme, kunnes saavuimme Dresdeniin. Menimme monikansallisen tankkausyhtiön toimipisteen pihaan ja kävimme sisällä kyselemässä vähän lisätietoja. Avulias kassa ohjasi meidät saman monikansallisen tankkausyhtiön toiseen toimipisteeseen, jossa olikin mielettömät palvelut. Viitisenkymmentä rekkaa oli parkkeerattu rinkiin ja keskellä oli ilmaiset suihkut, vessat ja 24h auki oleva kahvila. Vetäydyimme yöpuulle möhkön takaosaan ensimmäistä kertaa takaisintulomatkalla. Nukahtaessa oli vielä lämmin, mutta aamun fiilikset jääkööt seuraavaan tekstiin. Unta palloon!