Päivitystä Möhköfantin pelastusoperaatioon: Lauantai alkoi hitaasti. Mumbailainen elämänrytmi oli saanut otteen meistä, sillä täällä mennään töihin siinä kymmenen yhdentoista aikaan aamusta, ollaan töissä ilta seitsemään ja mennään nukkumaan noin kahdelta. Lisäksi aikaeron takia olimme joutuneet selvittelemään lähetyslistoja yms Suomen poikien kanssa melkein kolmeen. Aloitimme lauantaipäivän soittelukierroksella: listalla oli lentoyhtiön rahtiosasto, tullin apulaisjohtaja, tullin PR-pomo, tullin Carnet-vastaava ja lentoyhtiön rahtiosaston hommaama …
Nepalista pv 6, 7 & 8 – Taistelu möhköfantin puolesta Osa 1 – Varaosien tunnistaminen, ostaminen ja kerääminen yhteen paikkaan!
Apea rouva Möhköfantti istui edelleen kuorma-auton kyydissä, vaikka olimme olleet Volkswagen-huollon pihassa jo viisi tuntia. Hän olisi mielellään halunnut alas, mutta rouvan suhtkoht mittava massa yhdessä eturaajojen toimintakyvyttömyyden kanssa esti kaikki laskeutumisyritykset. Piti tilata taas nosturiauto ja nostaa rouva pois kyydistä. Sekään ei vielä saanut Möhköä lääkärille asti, koska potilastuoliin olisi pitänyt nousta pientä liuskaa sisätiloihin. Tähän operaatioon tarvittiin erilainen …
No nyt sitten osui, mutta upposiko?
Olimme suunnitelleet kirjoittavamme takaisintuloreissunkin oikeassa päiväjärjestyksessä teille luettavaksi, mutta nyt pitää tehdä poikkeus, koska olemme sen verran akuutissa paikassa. Olimme Misan kanssa eilen kolarissa Intiassa. Lähdimme aikaisin aamulla ajamaan Udaipurista, jotta pääsisimme kaupungin pikkuruisilta kujilta pois ennen kuin liikenne heräisi. Pääsimme valtatielle, joka on suomalaisen motarin kokoinen (kaksi kaistaa suuntaansa), ja matka oli lähtenyt kaikin puolin hyvin käyntiin. Tie oli …
Kathmandu – Yllätyksien päivät Osa 2 – Ncell ja mediapyöritys!
Lisää yllätyksiä Koska viikko oli jo ollut niin tapahtumarikas, en oikein osannut odottaa enää lisää yllätyksiä. Niitä oli kuitenkin luvassa. Ncell on Nepalin suurin teleoperaattori, joka levinneisyydeltään vastaisi Suomessa suunnilleen Elisan, Soneran, Tele Finlandin ja Saunalahden yhteenliittämistä. Ncell oli huomannut meidän matkamme tavoitteineen ja halusi lähteä mukaan tukemaan unelmaamme paremmasta koulutuksesta Nepalissa. Jotenkin oletimme, että kyseessä olisi joku suhteellisen …
Kathmandu – Yllätyksien päivät Osa 1 – KAKSI kuskia vähemmän ja Rouvan polvivaivoja
Kathmandun kiire Kathmandussa meidän oli tarkoitus olla noin viikko, mutta sinä aikana oli joka päivälle rutkasti ohjelmaa. Pienimmät asiat olivat erinäisten tavaroiden ostamista: toinen kovalevy, muistikortteja, köyttä jne. Asioiden ostaminen ei Kathmandussa kuitenkaan ole niin simppeliä kuin kotona. Ensin pitää löytää se kaupunginosa, missä kyseisen alan tuotteita myydään. Sitten tutkitaan kaupungiosan kaikki pikkukojut läpi, jotta saadaan juuri se tuote mikä …