Me ollaan oltu hiljaa kymmenen päivää. Miksi? Koska päästiin koululle asti ja se veti isot miehet hiljaiseksi. Olin ollut samassa kylässä yksin 2009, Mikaelin ja Ricon kanssa ajomatkan jälkeen 2012 ja nyt viiden miehen kuvausporukalla 2014. Nämä oli ne samat lapset joiden kanssa olin leikkinyt silloin. Samat kasvot katselivat kameraani. Samat suut nauroivat toilailuilleni. Nyt heillä oli vaan koulupuvut päällä …
Unelmien elokuvan kuvausmatka – Päivät 3 & 4 – Nepalin halki!
Kolmas ja neljäs matkapäivä meni ongelmitta Nepalin läpi ajaessa. Molempina päivinä ajeltiin noin kaksitoista tuntia aikamoisella kiireellä. Mikael ja minä ajettiin pientä punaista Suzukia ja paikallinen kuski Mahindra Scorpio merkkistä maastoautoa. Kuvasimme elokuvaa varten vuorilla otoksia ja joka kerta kun tuli hetkiä, jota ei voinut ohittaa. Kuvat ja seuraava video summaavat aika hyvin päivien satoa, joten turha tässä on kovasti …
Unelmien elokuvan kuvausmatka – päivä 1!
Tarkoituksena tällä matkalla on kuvata Autolla Nepaliin – Unelmien elokuvalle loppuosuudet, jossa kerromme unelmiemme tuloksista! Tervetuloa mukaan reissuun, aivan niinkuin ennekin, tämän blogin päivityksien kautta! Kirjoittajana Juho Leppänen projektin päähäslä. Aivan kuin viime kerralla kun lähdettiin Nepaliin, ei voi lähtöämme mitenkään kuvailla kokeneiden reissuruunien rutiiniksi. Omat elämät laitettiin paussille kymmeneksi päiväksi kuitenkin suhteellisen lyhyellä varoitusajalla, kun minulla ja Mikaelilla oli …
Kiitosvideo ja tilannepäivitys 27.1.2014
Kiitos kaikille! Haluttiin tehdä se näin videomuodossa ja kertoa hieman mitä on tapahtunut
Mistä elokuvan budjetti koostuu?
Moni varmaan ihmettelee mistä tuo tavoittelemamme 25 000 euron budjetti koostuu? Ammattilaiset ihmettelevät miten niin halvalla saisi edes yhtä televisiojaksoa purkkiin ja maallikot taas miten ihmeesä elokuva nyt niin paljon maksaa tehdä. Elokuvan tekeminen valmiista materiaalista on neljän kuukauden projekti, jossa on vähintään kaksi ihmistä töissä suurimman osan ajasta. Alvien ja kiinteiden kulujen (eritelty alhaalla) jälkeisen 18 000 euron kun jakaa …