Nepalista päivät 35, 36 ja 37! Viisumisotkua, autosoppaa ja ratkaisuja!

In #päivä, Teksti, Valokuva by juholeppanen

Puhelu tuli lopulta, eikä tulos ollut toivotunlainen. Autoa emme saisi ennen tiistaita, joten hetken aikaa näytti siltä, että olisimme todella isossa hädässä. Sitten kuitenkin rahtifirman agentti totesi, että tulee hakemaan meidät seuraavana aamuna ja käymme hakemassa viisumeihin pidennystä poliisiasemalta. Emme olleet ollenkaan varmoja onnistuisiko viisumien pidentäminen, mutta kampeuduimme ylös maanantaiaamuna ja lähdimme agentin pari kuukautta vanhalla Peugeot 405:lla (joiden myynti …

Nepalista päivät 32., 33. & 34. – Aikataulut tiukkenevat ja päivät paukkuvat!

In #päivä, Teksti, Valokuva by juholeppanen

Lauantai Heräsimme lauantaihin innostuneina! Pakkasimme tavaramme ja siivosimme vähän huoneesta pahimpia roskia kasaan. Olimme valmiita lähtemään heti kun puhelu tulisi, sillä odottelu oli alkanut jo kyllästyttämään. Bandar Abbas ei ole mikään metropoli, itse asiassa päinvastoin. Kaikki opaskirjat kehottavat välttämään Bandar Abbasia, siellä kun ei ole muuhun Iraniin verrattuna oikeastaan palveluja eikä nähtävää. Odottaminen Bandar Abbasissa ei ollut kovin tyyristä, kolmen …

Nepalista 30. & 31. päivä – Auton saaminen kontista ulos

In #päivä, Valokuva by juholeppanen

Lähtövalmistelut Heräsimme aamulla toivoen, että ehtisimme saamaan auton samana päivänä. Oli torstai, eli iranilaisen viikonlopun ensimmäinen päivä, jolloin täällä tullissa tehdään vain puolikas työpäivä. Tiukaksi auton saaminen varmasti menisi, ajattelimme, mutta toivomme oli kuitenkin korkealla!   Tietoja aikataulusta Soittelimme laivausagentilllemme tilannetta, ja hän jysäytti sellaisen pommin, ettemme olleet ihan valmiita siihen. Kontti, jossa auto oli, oli edelleen merellä. Laiva oli …

Nepalista päivä 29 – Iranin ensitunnelmat!

In #päivä, Teksti, Valokuva by juholeppanen

Lautalla nukkuminen osottautui aikamoiseksi projektiksi. Olimme varanneet kolme penkkiriviä pehmeitä istuimia lautan takaosasta, joihin juuri ja juuri mahduimme. Uni pehmeillä penkeillä tuli kuitenkin hyvin, kunnes parin tunnin päästä tajusimme olevamme muutaman metrin päässä koko ison tilan ainoasta jäähdytyskanavasta. Kylmää ilmaa puski läpi yön, eikä meillä ollut peittoja tai mahdollisuutta lisätä vaatteita. Kyseessä ei kuitenkaan ollut ainoa kylmä yö kuluvalla viikolla. …

Nepalista 28. päivä – Asfalttiaavikolta Persianlahdelle!

In #päivä, Teksti, Valokuva by juholeppanen

Tiistaiaamu oli tavanomaisen lämmin ja sokaisevan kirkas. Aamu-uinnin sijaan lampsin kuitenkin heti herättyäni tien toisella puolella sijaitsevaan ruokakauppaan. Olimme Juhon ja Heikin kanssa suunnitelleet valmistavamme suomalaisen aamiaisen isäntäväellemme. Ruisleipää ja Oltermannia ei kuitenkaan suureksi yllätykseksi löytynyt marketin hyllyiltä, joten kuninkaallisen aamiaisbuffetimme sisältö jäi näkkileipään ja lettuihin. Vaikka olin Nepalista asti himoinnut jälkimmäisiä pannulla paistettuja vehnäjauhoherkkupommeja, näkkileipä toi kaikessa kuivuudessaan ja …