Dubain suureellisuus ja kasvanut kulutusvimma tuntuivat hyvin oudoilta kaiken sen jälkeen mitä olimme Etelä-Aasiassa nähneet. Koko ympäröivän yhteiskunnan vallitseva ajattelutapa heitti yhden lentomatkan aikana täysin kuperkeikkaa. Dubain elämän keskiössä on rahan tekeminen tai uran kehittäminen. Dubain emiraatin rikkaus ei ole pitkään toviin enää tullut öljystä, vaan Emiraatin talous perustuu Singaporen kaltaiseen suuryritysten kevyeen verotukseen. Maassa ei ole tulo- eikä yhteisöveroa …
Nepalista 24. ja 25. päivä – Viikonloppu Dubaissa!
Dubaissa viikonloppu on perjantaina ja lauantaina, joten pääsimme viikonlopun viettoon päivää ennen teitä! Ensimmäistä kertaa reissun aikana oli tiedossa kaksi päivää, joiden aikana ei tarvinnut hoitaa yhtään käytännön asiaa. Lämpöä ja jättirakennuksia Dubaissa on juuri alkanut syksy, ja se tarkoittaa, että päivälämpötilat ovat pudonneet 35-40 celsiukseen. Kaikki täällä asuvat sanovat, että nyt on ihanan viileää ja ulkona voi olla ensimmäistä …
Nepalista 21., 22. ja 23. päivä – Dubai, viisumeita ja sairastelua!
Laskeuduttuamme Dubaihin meillä todellakin riitti sulateltavaa. Vihdoin olimme taas vauhdissa ja tulevan viikon ohjelma sisälsi jotain muutakin kuin isoja kysymysmerkkejä. Taksi ajeli yli satasta ja teissä oli kuusi kaistaa suuntaansa. Roskia, lehmiä, koiria tai ylipäätänsä ihmisiä ei oikein näkynyt missään. Oli pimeätä ja myöhä ja menimme vain majapaikkaan, jossa Heikki meitä jo odotti. Vaikka Misan pärstä oli kasvanutkin upeasti karvoitusta …
Nepalista 19. ja 20. päivä – Möhköfantti konttiin ja juosten lentokentälle!
Möhköfantin kontittamisen piti olla simppeli yhden päivän juttu, mutta eihän Intiassa mikään ole. Noudimme auton VW-huollosta ja olimme superinnoissamme. Ensimmäistä kertaa pariin viikkoon pääsimme auton rattiin ja ajelemaan ympäriinsä. Auto ei ollut kauniissa kunnossa, mutta se toimi! Vasen etulasimme oli hajonnut kolarissa, ja koska sen lentorahtaaminen olisi ollut painavana, rikkoutuvana ja isona osana kallista, emme tuottaneet sellaista Suomesta. Kyselimme sen …
Nepalista 16., 17. ja 18. päivä – Möhköfantti kunnossa, kiitokset ja matkasuunnitelmaa!
Möhköfantti on kunnossa! Tai näin me ainakin kuulimme puhelimitse eilen. Emme ole itse ehtineet näkemään sitä vielä puikkelehtimassa täällä Mumbain liikenteessä. Huikean koville se otti, mutta nyt koko korjausurakka on ohi! Lienee myös aika antaa isot kiitokset avustaneille ihmisille ja yrityksille! Suomessa kovimman työn tekivät varmasti Mikael Hautala ja Joonas Malvisto, joilla meni kaikessa selvittelyssä enemmän aikaa kuin monilla miehillä …