Rajalta
Laskeuduimme alas Kiinaan Torugartin solan tarkastuspisteeltä oppaamme kanssa. Matkaa tulliin oli yli 60km, mutta tie oli onneksi kiinalaisittain tasalaatuista huippuasfalttia.
Tullissa meille valkeni uudella tavalla, mihin sitä oikein oli tullut tupsahdettua. Isot mahtipontiset ja kolkot tullirakennukset, auton desinfioinnit rajalla, kymmeniä ja taas kymmeniä kiinalaisia pukeutuneita tarkkoihin uniformuihin, tarkat tullitarkastukset ja opaspakko, kaikki kertovat omaa tarinaansa maan tavoista ja tottumuksista.
Itse rajanylitys kuitenkin sujui ongelmitta, mutta niin sen oli paras onnistuakin, sillä oppaisiin ja ajolupiin kuluneet summat olivat tähtitieteelliset. Saimme kontaktien kautta erikoishinnat, mutta silti maksoimme kolmen päivän Kiinan ylityksestä huikean paljon.
Voimme ilman muuta suositella meidän matkanjärjestäjäämme Mamatjania (newlandtraveler@hotmail.com), jos haluatte alueelle mennä. Autollakin hän saanee teille halvimmat tariffit (italialaiset, jotka kohtasimme matkalla olivat maksaneet moninkertaisen hinnan), mutta alueelle kannattaa mieluiten mennä lentäen tai muilla julkisilla.
Kashgar
Yövyimme Kashgarin kaupungissa, joka on jo vuosisatoja tai -tuhansia ollut Silkkitien keskeinen kauppa-asema. Kaupunki, ja samalla koko alue, on pääosin islaminuskoisten uiguurien asuttama. Uiguurit muistuttavat paljon enemmän kotoisaa kebabpaikan pyörittäjää kuin perinteistä käsitystä kiinalaisesta. Koko kaupungin olisin asettanut jonnekin Lähi-itään, jos sinne olisin vain yhtäkkiä tupsahtanut – ellei joka paikassa olisi ollut kiinalaisia merkkejä ja tiet sitä tasaista kiinalaista laatua.
Kävimme aamuselta Kashgarin (ja samalla koko Kiinan) suurimmassa ja vanhimmassa moskeijassa. Sisätiloiltaan taisi olla pienempi kuin Helsingin moskeija, joten eivät alueen muslimit kovin aktiivisia ole, tai sitten heidän toimintaa rajoitetaan aika paljon.
Karakoram Highway
Lähdimme kiitämään Kashgarista etelään ja yhtäkkiä huomasimme olevamme Karakoram Highwaylla. Tie on jo nyt elävä legenda, vaikka se on ollut avoinna matkustamiseen vain reilut 20 vuotta. Tietä rakentaessa (1966-1979) kuoli ainakin 1000 ihmistä ja sillä tapahtuu maanvyörymiä päivittäin. Karakoram Highway esiintyy poikkeuksetta maailman vaarallisimpien teiden listalla – milloin ykkösenä, milloin neljäntenä.
Kiinalainen liikenne oli taas yhden askeleen kaoottisempaa kuin Kirgisiassa. Suurimman muutoksen aiheuttivat moottoripyörät, joiden määrä oli ainakin kymmenkertaistunut aikaisempaan nähden. Toki aasikärryt ja erinäköiset traktoriviritelmät toivat myös oman mausteensa autoslaalomiimme.
Edessämme oli kuin muurina vuoria ja jyrkkiä rinteitä, mutta huomasimme Karakoramin olevan tietoinen asiasta. Se alkoi hiljalleen nousta, ja mutkien määrä lisääntyi. Tie kyllä tiesi, miten muurin läpi päästään, nyt tarvitsi enää seurata sitä.
Nousua
Jatkoimme nousua Kiinan puolella, ja vasta jälkikäteen sitä on osannut olla kiitollinen, kuinka hyvää tie siellä puolella oli. Täydellinen kiinalainen asfaltti vain mutkitteli ylös mäkeä, ja Möhköfantti puhkui innosta, kun se pääsi vähän viileämpään ylä-ilmaan taas vaihteeksi.
Oikeanpuoleinen vuori kohosi yli 7700m!
Opas, jonka nimeä en osaa kirjoittaa – lausuttiin ”Seinillä”, kylmänrauhallisesti totesi aina välillä, että tuo huippu on yli 7700m ja tuo yli 7500m. Oli jotenkin puistattavaa olla niin korkeiden vuorien rinteillä ajelemassa vanhalla postipakullamme.
Karakul -järvi
Kiivettyämme 3600 metriin edessämme levittäytyivät ensimmäiset aukeat näkymät viimeiseen sataan kilometriin. Karakul-järvi hohti turkoosina upeat lumihuippuiset vuoret taustakankaanaan. Järven ympärillä oli vaaleita dyynejä, ja kaunis ilma sekä täydellinen tie kruunasivat näyn.
Karakul-järvellä oli paikallisia vuoristolaisia myymässä vuorilta löydettyjä kiviä (jadea yms). Näin mahtavan meripihkapalan, jonka sisälle oli jäänyt skorpioni. Innostuin siitä heti, tingin tinkimistäni ja sain sen mielestäni hyvään hintaan (n.13€)
Tältä mieheltä ostin meripihkapalani.
Ainoa ongelma oli, että kun olin saanut sen ostettua, niin yhtäkkiä samanlaisia ”meripihkapaloja” olikin joka kaverilla myynnissä vielä halvemmalla. Minua ilmeisesti koijattiin, ja kyseessä olikin muovinen väärennös Pakistanista. Lievästi minua ärsytti, eivätkä Mikael tai Rico ainakaan helpottaneet asiaa nälvimisillään. Noh, laitan sen Huuto.net:iin myyntiin, kunhan Suomeen päästään, ja koko summa lahjoitetaan sitten Nepaliin. Itse kimpale on törkeän hieno, ja nyt se on jopa vähän kuuluisakin, kun se tässä blogissa on mainittu! :)
Tashkurgan
Tashkurgan on pieni kaupunki, joka toimii vuoristoissa asuvien paimentolaisten kokoontumispaikkana ja pakollisena välietappina Karakoramia ylittävälle. Karakoramin liikennettä varten kaupunkiin on rakennettu paljon yöpymispaikkoja, joista suurin osa oli tyhjiä (syy selviää ensi tekstissä).
Löysimme hädin tuskin itsellemme syötävää illalla oppaan lähdön jälkeen. Yhdistelmä täyttä kielitaidottomuutta, ramadan-paastoa suurimmalla osalla väestöstä ja outoa ruokailuaikaa ei takaa huippuaterioita.
Yöllinen herätys
*VAROITUS* Seuraava kappale sisältää graafista kuvausta, ei heikkovatsaisille. *VAROITUS*
Heräsin yöllä hirmuiseen janoon. Etsin vesipulloja, jotka Rico oli juonesti piilottanut rinkkaansa. Kun en löytänyt niitä, palasin sänkyyn. Hetken kuluttua vatsassa käännähti jotain, ja nousin sängystä kohti vessaa. Mikään ei kuitenkaan osannut valmistaa minua siihen mitä tuleman piti.
Kaksi minuuttia myöhemmin Mikael ja Rico olivat hereillä, ja koko huone oli yltäpäältä meidän päivällisessä. Minulla oli laatta lentänyt tehokkaammin kuin mistään vesipuiston vesitykistä. Olin hakannut päätäni vessan oveen yrittäessäni päästä sisään (olikin liukuovi, eikä työntäminen auttanut) ja yrittänyt estää suihkua käsilläni, mikä sai sen vaan leviämään tasaisemmin pitkin huonetta.
Kokolattiamatto ei auttanut yhtään tilanteen jälkiselvittelyä eikä erityisesti lieventänyt infernaalista happo-/chilinuudelikatkua, joka huoneessa oli. Reissun ensimmäinen Jalla Jalla (arabiaksi nopeasti nopeasti), eli vatsatauti oli saanut alkunsa. Intiassa tämä olisi mennyt kategorian ”Delhi Belly” alle, mutta kun ei vielä sinne asti oltu edes ehditty, niin tämä yleismaailmallisempi termi riittäköön. Eiköhän se Delhi Bellykin sieltä vielä tule.
Aamu
Ilmeisesti kyse oli vaan kertaiskusta, joka tyhjensi minut laakista kokonaan. Aamulla olo oli jo parempi, tosin ruokaa ja juomaa en voinut ottaa koko päivänä.
Mikael odottamassa auton tarkastusta Kiinan tullissa.
Seuraavassa tekstissä ilmenee, kuinka selvisin täysin nesteettömänä ja horkkaisena 4732 metrin korkeuden ja kahden jättivaltion rajan ylittämisestä, vai selvisinkö?
– Juho