Hyviä ja huonoja uutisia + Ihmeidentekotalkoot!

In Teksti, Valokuva by juholeppanen

Huonot uutiset

Taistelumme Möhkön saamiseksi takaisin kuntoon ja laivaan kohti Irania jatkuu edelleen. Tänään olisi pitänyt kello 12 mennessä saada Möhkö kuntoon, jotta sen olisi voinut rekisteröidä ulos maasta tarpeeksi nopeasti toisen laivan lähtöön (ensimmäisen missasimme jo viikko sitten). Emme ehtineet tuohon deadlineen, vaikka taistelimme ensiksi Suomessa ja sitten täällä tullissa, ja vaikka Volkswagenin kaverit tekivät pitkän yön töitä.

Möhkö saadaan täällä nyt kuitenkin hyvin kuntoon ja Suomeen asti sen pitäisi saapua lokakuun puoleenväliin mennessä, vain kolmisen viikkoa myöhässä alkuperäisestä suunnitelmasta.

Vaikka olimme aivan hilkulla tehdä ihmeitä ja ehtiä toiseen laivaan, jäimme nuolemaan näppejämme vielä viikoksi Mumbaihin. Kiitos kuitenkin jo tässä vaiheessa VW-autolle (ja erityisesti Jaana Ehrnroothille) tuestanne varaosien hankinnassa ja Itellalle omakustannushinnasta rahdeille!

 

Hyvät uutiset

Se, että kerran jää hieman vaille ihmettä tavoitellessaan, ei tarkoita että kannattaisi luovuttaa seuraavia ihmeitä tavoitellessa! Nyt meillä on mahdollisuus TEHDÄ ISOMPI IHME YHDESSÄ: saada Möhkö täysin mainoksiin pukeutuneena takaisin Suomeen!

Kolarin myötä kahden viikon myöhästyminen antaa yrityksille hyvin lisäaikaa ostaa mainoksia Möhköfantin kyljistä. Tämä suo meille jokaiselle mahdollisuuden saada aikaan jotain ihmeellistä! Te pitkäaikaiset seuraajat jo tiedätte minne mainosten tuotto menee, mutta muille se selvinnee parhaiten tältä VIDEOLTA.

Mitä siis voit tehdä:

Vielä seuraavat osat kaipaavat korkeampia tarjouksia yrityksiltä (suluissa suoraostohinta jonka ylittävät tarjoukset lukitaan saman tien):

Koko takaovi + takaikkuna, (12 000€)

Katto. Tulee näkymään videoilla hyvin (4000€)

Kylkien keskeltä alaosa 30x40cm (1200€/puoli)

Kylkien keskeltä keskisiivu 12x55cm, (660€/puoli)

Etulokasuoja alaosa 12x50cm, (600€)

Yrityksien mainosbudjeteissa nämä ovat pieniä summia, mutta Nepalissa niillä koululaiset saavat huikean avun. Takaoven ostamalla yritys esimerkiksi mahdollistaisi 25 opettajan palkkaamisen koko vuodeksi -siis yhteensä 300 opetustyökuukautta!

Avaimena tämän ihmeen toteutumiseen olet sinä! Juuri sinulla voi olla kontakti johonkin oikeaan henkilöön. Juuri sinä saatat lähettää oikealle yritykselle vinkin meistä ja meidän mainostilastamme!

Voit ohjata mainostilasta kiinnostuneet ottamaan yhteyttä:

myynti@autollanepaliin.fi – Joonas Malvisto – 0401327202

Jos lähetät vinkkejä lehtiin, blogeihin tai muihin medioihin he voivat olla yhteydessä osoitteeseen:

info@autollanepaliin.fi

Ja jos linkkaat Facebook-ryhmiin tai muihin sosiaalisen median juttuihin niin:

www.fb.com/autollanepaliin

Me voimme yhdessä saada aikaan tämän ihmeen! Ready to make a miracle happen? Aikaa meillä on viikko aina 25.9. asti!