Kathmandun kiire
Kathmandussa meidän oli tarkoitus olla noin viikko, mutta sinä aikana oli joka päivälle rutkasti ohjelmaa. Pienimmät asiat olivat erinäisten tavaroiden ostamista: toinen kovalevy, muistikortteja, köyttä jne. Asioiden ostaminen ei Kathmandussa kuitenkaan ole niin simppeliä kuin kotona. Ensin pitää löytää se kaupunginosa, missä kyseisen alan tuotteita myydään. Sitten tutkitaan kaupungiosan kaikki pikkukojut läpi, jotta saadaan juuri se tuote mikä halutaan. Sen jälkeen neuvotellaan hinnasta, joskus tuntikaupalla, jotta siitä tulisi oikeasti järkevä.
Meillä oli kuitenkin isompiakin asioita asialistalla. Ensimmäiseksi piti käydä selvittämässä Princess Beadsillä korujen tilanne, pakata ne autoon ja hoitaa maksu. Samaan viikkoon täytyi mahduttaa myös kaksi lehdistötilaisuutta, tusinan verran haastatteluja, auton teippaukset ja sen pieniä huoltoja, tapaamisia eri virallisten tahojen kanssa ja muuta mukavaa, mutta aikaavievää puuhaa.
Ohjelmamme eteni ihan hyvin ja päivien aikana saimme paljon aikaan.
Ensimmäinen mutka matkaan
Tällä reissulla on ollut monta yllättävää käännettä, mutta mikään ei vedä vertoja sille pommille, jonka Rico pudotti lauantaina tullessaan aamupalalle. Rico vain totesi hiljaa, että hänellä on illaksi lentolippu Suomeen.
MITÄ? LENTOLIPPU SUOMEEN? MITÄHHH?
Alusta lähtien tiedettiin, että Ricon pitää olla koulua varten Suomessa 15.9., mutta nyt oli vasta kuun ensimmäinen päivä. Mitä? Miksi?
Rico oli laskeskellut, että koska hän ei ehtisi muutenkaan ajamaan meidän kanssamme kuin Intian pätkän, olisi melkein sama lentäisikö hän kotiin Kathmandusta vai Mumbaista. Hän oli kertonut asian tyttöystävälleen, joka oli yön pikkutunteina sitten sattunut löytämään superedulliset äkkilähdöt Kathmandusta Suomeen ja ostanut ne saman tien. Tuntui että lähdön nopeus oli Ricolle melkein yhtä iso shokki kuin minulle.
Toinen mutka matkaan
Olimme jo pari päivää myöhässä alkuperäisestä suunnitelmasta ja kun kerran Möhköfantti oli jo oppinut reitin lentokentälle, niin samalla vaivalla voitiin heittää Mikael ja Maija lennollensa. Möhköfantti oli pakattu kaikkeen tuhtiuteensa jo valmiiksi seuraavan päivän lähtöä varten, mutta Mikaelin suunnaton elopaino taisi olla rouvalle liikaa.
Möhköfantista kuului kesken matkaa armoton paukahdus ja kun kipusimme ulos selvittämään ääneen lähdettä, mitään ei näkynyt. Sen jälkeen jokaisessa tien kolossa kuitenkin kuului outoja ääniä takavasemmalta. Kun Mikael ja Maija oli viety kentälle huomasimme illan pimeydessä autoa tutkiessamme, että vasen takajousi oli katkennut juurestaan. Vanhalla rouvalla olivat siis polvinivelet vaihtokunnossa.
Suomessa jouset olisi tunnissa parissa vaihdettu, mutta emme olleet nähneet yhtään Transporteria Kazakstanin jälkeen, joten varaosia ei ihan joka nurkalla ollut. Paikallisissa intialaisvalmisteisissa Tatoissa ja Mahindroissa on lehtijouset, joten Möhkön kierrejouset olisivat saattaneet oikeasti muodostua reissun ensimmäiseksi ylitsepääsettömättömäksi auto-ongelmaksi. Veimme auton VW huoltoon ja hekin epäilivät varaosien saatavuutta. He kuitenkin ottivat auton huollettavaksi ja lupasivat yrittää parhaansa.
Päivän aikana huolto sai auton aurauskulman tarkastettua, ohjaustehostimen vuodon korjattua, takarekisterikilven kiinni ja kaikki mahdolliset perustarkastukset tehtyä. Hirmuisen soittelun jälkeen he löysivät, kuin ihmeen kautta, sopivan jousiparin jostain lentokentän rahtivarastosta. Kaiken lisäksi korjaajat eivät veloittaneet meiltä mitään työstä. Olivat ilmeisesti lukeneet meistä lehdistä!
Suunnitelmat uusiksi
Vaikka Möhkö oli käynyt polvioperaatiossa, emme uskaltaneet enää lähteä viemään sillä satoja kiloja koruja. Uudet jouset kyllä vaikuttivat ihan hyviltä, mutta niiden merkistä ja ohjepainoista ei ollut mitään tietoa. Muutenkin korujen vieminen maitse tuntui ongelmalliselta, koska aikataulumme oli jo nyt venynyt ja korujen takia saattaisimme joutua selvittelemään tulleissa pahimmillaan päiviä niiden läpipääsyä. Päätimme lähettää suurimman osan koruista lentäen Suomeen.
Ricon lähtö taas merkitsi, että olimme Misan kanssa jääneet kahden Kathmanduun. Aloin soittelemaan luotettavimpia ystäviäni läpi. Kolmas kuski olisi nimittäin saatava, jos haluaisimme edetä rivakasti, mutta kuitenkin turvallisesti ja mielekkäästi. Sain kiinni Tampereelta yllätysnimen, joka näillä näkymin pääsee matkaan mukaan Iranista. Intian läpi joudumme kuitenkin ajamaan kaksin.
Muutoksia tulee elämään vääjämättä, mutta tällä reissulla käännökset ovat ehkä vähän tiuhatahtisempia kuin arjessa! Kaikkeen tottuu ja kaikesta selviää!
Eikun etiäppäin!