Araratin kupeesta jatkoimme matkaamme hiljalleen pimenevään yöhön. Rajakylässä olisi ollut majoitusta, mutta halusimme lyhentää seuraavan päivän 900 kilometrin ajomatkaa, joten jatkoimme Erzurumin kaupunkiin asti. Hiljainen talviurheilukaupunki (kyllä, luit oikein!) sattui olemaan samaan aikaan maailman silmien alla, kun Turkki pakotti Venäjältä Syyriaan matkalla olleen matkustajakoneen laskeutumaan sen lentokentälle.
Olimme järkyttyneitä nousseesta hinta-tasosta. Vaikka isoin ero naapurimaahan oli dieselin kahden euron litrahinta, Iranissa kun saimme samalla summalla parhaimmillaan 40 litraa, piti myös majoituksesta ja ruuasta maksaa moninkertaisia summia.
Halki Turkin
Erzurumin mäkihyppytornit. Crazy, I know!
Lähdimme Erzurumista aamuvarhaisella, määränpäänämme kuuluisa Cappadokian alue. Kuljimme läpi vaihtelevan ja mäkisen maaston, ylämäet puksuttaen, alamäet viilettäen vapaalla. Autohuoliamme kuitenkin huojensi se, että joka toinen vastaan tuleva paku oli Transporter, joten varaosia ja huoltoja varmasti löytyisi. Möhkökin tuntui olevan huojentunut sulautuessaan vähän paremmin joukkoon.
Möhkö näki Turkkilaisen sukulaisensa!
Saapuessamme Cappadokiaan minulla oli pieni aavistus siitä mitä tuleman piti, mutta sekin vain kymmenen vuotta vanhasta opaskirjasta. Heikin ja Misan yllättyneet ilmeet olivat kuitenkin ihan samaa luokkaa kuin minulla, kun edessämme vihdoin aukesivat huikeat kiviset maisemat.
Cappadokia
Nautimme hiljalleen laskevasta auringosta kukkulan laella, jossa oli yli tuhat vuotta sitten kallioon louhittu, paikallisella mittapuulla tosin ilmeisen mitätön kirkko. Näkymät tuhansien ääriviivojen ja varjojen kivimereen olivat uskomattomat. En ollut nähnyt mitään niin karua, mutta samalla rikkaan monimuotoista ja -väristä maisemaa eläessäni. Illan kruunasi tusina kuumailmapalloa jotka lipuivat hiljalleen kivien yli.
Löysimme tarpeeksi edullisen majatalon ja asetuimme yöksi. Aamulla Misa oli päättänyt nousta kuvaamaan auringonnousua, mikä osoittautui erittäin fiksuksi ratkaisuksi. Annan hänen itse selostaa aamun tapahtumat:
”Puoli seitsemän aikaan herääminen ei tuntunut vieläkään hyvältä. Valuin peiton peittelemästä makuupussistani ulos vain todetakseni, ettei majatalohuoneemme ollut lämmennyt yhtään edellisillan jäätävästä viileydestä. Heitin nopeasti vaatteet päälleni, nappasin liudan kameratarvikkeita kouraani ja kurvasin Möhköfantilla viereisen mäen päälle. Juostessani pellon poikki kohti oranssina hohtavaa taivaanrantaa ehdin jo harmittelemaan sitä, etten ehtisi kukkulan reunalle ennen auringonnousua.
Hetken kuluttua haukoin kuitenkin henkeä hämmästyksestä. Auringon ensisäteiden langetessa Kappadokian laakson pohjalle ilmaan nousi kaikessa majesteettisuudessaan käsittämättömän suuri parvi kuumailmapalloja. Olin ollut aivan täpinöissäni, kun edellisiltana sain enemmän kuin kaksi palloa samaan kuvaan. Nyt niitä oli joka puolella: lähellä, kaukana, ylhäällä ja alhaalla. Nousevan auringon lämpö kasvoillani seisoin raikkaassa syysilmassa lähes sadan kuumailmapallon liekkien suhinan ympäröimänä, katse lukkiutuneena horisontissa jykevästi seisovan lumihuippuisen vuoren takaa nousevaan aurinkoon. En ollut eläessäni nähnyt mitään niin upeaa, eivätkä edes seuraavat kuvat kykene tuomaan esiin sitä kokonaisvaltaista kokemusta, jonka tuona aamuna koin.”
Seuraava määränpäämme on Istanbul – Euroopan ja Aasian väliin puristunut miljoonakaupunki!