Kirjoittajana Juho Leppänen.
Hautasin tänään vaarini. Olen hänen ainoa lapsenlapsensa, ja ainoa miespuolinen jälkeläinen. Olimme hyvin läheisiä.
Jo lähtiessäni suunnittelemaan tätä projektia tiesin, että vaari tuskin näkisi sen toteutumista.
Nämä hautajaiset olivat niitä hautajaisia, joissa kuolema oli hiljainen pelastaja, joka korjasi uupuneen ja kärsivän pois. Nämä hautajaiset olivat minulle onnelliset hautajaiset, sillä vaari pääsi ikuiseen lepoon.
Silti kuolema pysäyttää kaipaamaan.
Vaari oli nuorena etevä kansakoulunopettaja kahdella pienellä maalaispaikkakunnalla. Hän teki opettajan työnsä hyvin ja kulki polkupyörällä tai mopedilla paikasta toiseen yrittäen vaikuttaa positiivisesti myös muilla tavoin koko ympäröivään yhteiskuntaan.
Samassa tilanteessa ovat Nepalin maaseudun opettajat nyt.
Tämä projekti olkoot siis myös minun kunnianosoitukseni sinulle Vaari. Mahdollistakoot se monen kaltaisesi hienon opettajan työn Nepalissa.
