Astana
Heräsimme Astanan aamuun tähdäten, että olisimme Suomen suurlähetystössä klo 9. Noudimme sieltä kaksoispassimme, jolla pääsisimme jatkamaan Kirgisiaan ja Kiinaan. Aamu oli kaunis ja aurinkoinen (niin kuin se Astanassa taitaa yleensä olla), ja suurlähetystön ollessa 17. kerroksessa näkymä kaupungin yli oli hieno.
Tutustuimme aamupäivän vielä Astanan nähtävyyksiin kuvaten ehkä matkan hienoimpia muistomerkkejä ja rakennuksia. Astanassa on ihan oma arkkitehtuurityylinsä, ja se vetosi ainakin minuun vahvasti. Astanassa sitä tuntee vähän kuin laskeutuneensa Star Warsissa eri planeetalle. Rakennukset on rakennettu samoista raaka-aineista kuin kaikkialla muullakin, mutta niiden muotokieli, väritys ja järjestys ovat hyvin kaukana siitä, mihin on tottunut.
Lopulta lähdimme ajamaan etelää kohti, ja edessä oli pisin etappi toistaiseksi. Suuntasimme nokkamme kohti 1200 km päässä olevaa Bishkekiä, Kirgisian pääkaupunkia. Tie oli koko matkan tasaista kaksikaistatietä, jolla pystyi ajamaan noin 80-100km tunnissa. Astanan sightseeing-kierroksen takia pääsimme lähtemään vasta puoliltapäivin ja tiesimme jo lähtiessä, että emme kerkeä Bishkekiin ennen pimeää.
Mikael sairastelee
Heti herätessään Mikael tiesi, että kropassa oli jotain vialla. Kuumeinen olo, päänsärky ja pieni huimaus pitivät Mikaelin pois päiväjärjestyksestä kaksi päivää. Ilmeisesti kyseessä oli vain pieni nestevajaus, mutta veto oli miehestä pois kokonaan, joten emme voineet olla varmoja, mistä kiikasti.
Ajoimme Ricon kanssa vuoron perään niin pitkään kuin pystyimme mutta olimme edelleen vasta Balkhash-järven puolessavälissä, kun pimeä rupesi hiipimään ympärillemme. Lähimpään kaupunkiin, josta tiesimme majapaikkoja, oli edelleen 500km. Tie oli hyvä ja tasainen, mutta kokemuksemme mukaan Kazakstanissa saattoi hyvänkin tien keskellä olla yhtäkkiä matkan pysäyttävä railo tai kuoppa. Emme halunneet jatkaa matkaa mutta emme oikein voineet tienvarteenkaan jäädä yöksi. Lisäksi Mikaelin tilanne oli edelleen sama, ja epävarmuus tilan kehittymisestä kalvoi minua.
Huonoista vaihtoehdoista valitseminen
Joskus elämässä tulee tilanteita, jolloin mikään käsillä olevista vaihtoehdoista ei ole mieleinen. Nyt olin sellaisessa tilanteessa. Jos koetamme mennä sivutielle ja piiloon yöksi, saattaisimme selvitä yön ilman häiriöitä, mutta jos emme, niin meillä ei olisi mitään suojaa. Tai jos parkkeeraisimme tien varteen, olisimme ainakin näkyvillä, mutta sitten pitäisi luottaa siihen, että ohikulkijoilla ei olisi pahat mielessä. Yksi vaihtoehto olisi jatkaa matkaa jonkun kirgisialaisen rekan perässä ja toivoa, että peesissä pääsisi rajalle asti turvassa. Tosin silloin ajoa olisi aamukahteen tai -kolmeen.
Päätimme jatkaa matkaa kirgisialaisen rekan perässä. Kuskinvaihtoa ei olisi oikein voinut tehdä, koska rekka olisi kerennyt karkuun ja koska minua alkoi kuskina väsyttää armottomasti.
Ensimmäisen tunnin peesiajon jälkeen harkitsimme jo tien varteen pysähtymistä tosissamme. Kartta näytti, että seuraavaan 140km ei olisi asutusta pieniä kyläpahasia enempää, ja se tietäisi rekan nopeudella vielä kahden tunnin ajoa.
Sitten yhtäkkiä yhdessä pienessä kylässä oli vierekkäin kolme 24 tunnin bensa-asemaa. Ilmeisesti tankkaajia löytyi tällä päätiellä, vaikka paikallisia asukkeja ei oikein ollutkaan. Kävimme kyselemässä siisteimmän näköseltä asemalta, voisimmeko nukkua sen pihassa. Se kävi päinsä, ja pääsimme vetäytymään yöpuulle suhteellisen turvallisin mielin.
Aikainen aamu
Halusimme päästä mahdollisimman pian Bishkekiin, sillä Kirgisian toinen ajopäivämme kulkisi mahtipontisen Torugartin solan läpi, josta halusimme lisätietoja paikallisilta. Solan rajanylityspaikkaa sanotaan monesti yhdeksi maailman monimutkaisimmasta rajanylityspaikoista. Se on 3700m korkeudessa, ja siitä ei saa kulkea kuin autolla (julkisilla, pyörällä tai kävellen ei onnistu). Kiinassa rajanylityspaikka ei virallisesti ole avoinna muille kuin kirgisialaisille ja kiinalaisille. Solan tien kunto oli lisäksi iso kysymysmerkki, sillä siitä oli monenlaista tietoa netissä ja opaskirjoissa. Möhköfantin, eikä sen puoleen kuskienkaan, korkeuskestävyyttä ei oltu testattu kunnolla tähän mennessä.
Heräsimme 5:30 vain todetaksemme, että oli vielä pimeää. Muutaman pidennetyn torkutuksen jälkeen alkoi aamu sarastaa, ja siirryin kuskin penkille vähin äänin. Rico ja Mikael nukkuivat vielä auton takalaverilla, kun pysähdyin kahdensadan kilometrin jälkeen seuraavalle bensa-asemalle. Matkaa Bishkekkiin ei ollut enää kuin runsaat 350 kilometriä.
Lähestyessämme Kirgisiaan vievää päätietä huomasimme, kuinka edessämme alkoi pikkuhiljaa valjeta vuorijono lumisine huippuineen. Kazakstanin loputtomien tasaisten peltojen, arojen ja aavikon jälkeen oli uskomatonta, että yhtäkkiä vain nousi vuoria silmien edessä yli neljään kilometriin.
Kazakstan-Kirgisia-rajanylityspaikka
Ylitimme rajan Alma Atasta tulevalla tiellä olevalla raja-asemalla. Kazakstanin-puolen rajaselvitykset olivat yllättävän monimutkaiset. Kazakstan, Valko-Venäjä ja Venäjä ovat solmineet tullisopimuksen, eli niiden välillä voi tullissa kulkea tavaraa vapaasti. Seurauksena tullisopimuksesta Kazakstanista lähtiessä vaativat mm. Venäjälle tultaessa täyttämämme tulliselvityspaperin. Paperi oli kyllä meidän kansiossamme tallessa, mutta koska siitä piti olla kolme valokopiota tullivirkailijoille, jouduin lähtemään takaisin kaupunkiin etsimään kopiokonetta.
Rico ja Mikael olivat päässeet helposti jalkamiehinä Kirgisiaan asti, mutta minä selvittelin vielä kaikennäköisiä auton papereita ja leimoja tuntikaupalla Kazakstanin puolella yksin. Loppuen lopuksi rajanylitys oli melkoisen helppo, koska kaikki olivat hirmuisen avuliaita. Kirgisian puolella sisääntulo oli mallia ”Leima passiin ja läpi”, ja auton papereita ei edes katsottu.
Bishkekiin ajoi parikymmentä minuuttia rajalta, mutta jo siinä ajassa kerkesi huomaamaan ison muutoksen ajokulttuurissa. Tiesimme toki liikenteen menevän kaoottisemmaksi astetta enemmän jokaisella rajanylityspaikalla matkan varrella, mutta kyllä se joka kerta muutaman tunnin ajon vaatii ennen, kuin kunkin maan liikenteeseen pääsee edes hitusen sisälle.
Bishkekissä vietämme rauhaisen yhden päivän ja lähdemme kohti matkan oikeasti ensimmäisiä suuria haasteita ja samalla suuria näkymiä.
PS. Ai niin, nähtiin reissun ekat kamelit tänään. Voi pojat, että ollaan kaukana!