Intiaan
Pakistanilaiset tullimiehet olivat todella kovina auton Carnetin kanssa. He totesivat, että eiväthän he päästäisi minuakaan ulos maasta, jos passissani olisi väärät luvut. Totta tuokin, mutta kun Carnet oli mennyt läpi tullessa maahan, niin kyllä sen olisi pitänyt mennä läpi lähtiessäkin.
Tässä on kuitenkin taas todistus siitä kuinka sitä luottaa Suomessa, ja tässä tapauksessa Ruotsissakin, ihmisten ammattitaitoon ja tarkkuuten. Ei minulle tullut mieleenkään, että Carnetissa voisi olla kirjoitusvirheitä. Jos Carnetin olisi myöntänyt vaikka intialainen firma, olisin tutkinut sen edestakaisin ja läpikotaisin neljään kertaan ennenkuin olisin pakannut sen lähtöä varten.
Meillä oli kuitenkin ongelma käsissämme juuri sillä hetkellä, ja se piti saada selvitettyä nopeasti. Paperit olivat kunnossa ja leimatut, mutta niitä ei oltu luovutettu meille sen jälkeen kun tullimiehet äkkäsivät ongelman. Ketään ei hirveästi tuntunut kiinnostavan mikään tullissa, kunnes vihdoin suostuimme vaihtamaan euroja Intian rupioiksi.
Saimme toki huonon kurssin, mutta kolmen euron tappiolla parhaisiin kursseihin nähden kaikki olikin yhtäkkiä kunnossa. Rahanvaihtaja oli kaksikymmentäviisi vuotta ollut tullimiesten apulaisena Carnetin täytössä ja itseasiassa teki tullimiesten työt. Hänet kun sai onnelliseksi, niin ongelmammekin katosi kuin savuna ilmaan.
Intian puolella ei samaa ongelmaa ollut. Tullimiehet vain totesivat merkkaavansa ylös muuttuneen numeron ja kehottivat tilaamaan uuden Carnetin.
Lepoa Intiassa
Intian tiet ovat huippukuntoisia eikä tie itsessään enää ollut hidasteena etenemisellemme, vaan tiellä oleva liikenne. Nelikaistainen moottoritie on kiva, mutta kun kuorma-autot ajavat kuuttakymppiä oikealla kaistalla ja mopot, traktorit, lehmät, vuohet, koirat, jalankulkijat ja kaikki mahdolliset muut vempaimet vievät vasemman kaistan niin eteneminen on hidasta!
Pääsimme kuitenkin samana iltana Chandigariin, jossa paikallinen kontaktimme oli luvannut majoittaa meidät kotiinsa. Oli mahtavaa olla turvassa, ihanassa, ilmastoidussa huoneessa, vatsa kylläisenä toimivan netin äärellä.
Seuraavana päivänä tutkimme Chandigaria, joka on varsin mielenkiintoinen kaupunki. Sveitsiläisten kaupunkisuunnittelijoiden aloittama projekti sai viimeiset silaukset kuuluisalta Le Corbusieriltä. Lähinnä Chandigarissa oli ihmeellistä sen vehreys, toimiva liikennejärjestelmä (isot suorakulmaiset korttelit, joiden risteyksissä oli aina liikenneympyrä) ja huikea määrä liikkeitä ja palveluja, jotka olivat keskittyneet kaupunkialueelle.
Mikaelin vatsatulehdus oli pahentunut koko matkan Abbottabadista, ja oli suuri helpotus kun hän sai Intiasta sopivat lääkkeet apteekista. Samaisesta apteekista muuten saimme myös paikallisen kännykkäliittymän, mukavan monipuolisia nämä intialaiset kaupat.
Nepaliin
Halusimme päästä eteenpäin Nepaliin, koska näytti aika vahvasti siltä, että joudumme ajamaan paljon Intiassa takaisintulomatkalla. Pujahdimme Pohjois-Intian läpi parissa päivässä, ja kohtasimme lisää huikean sekavia kaupunkeja ja liikennettä.
Yhtäkkiä olimme 22. matkapäivän aamuna Nepalin rajalla ja ajattelimme pääsevämme ajamaan vielä pitkän pätkän Nepalissa. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä Carnetin epäloogisuudet taas pysäyttivät meidät Intian rajalle yli neljäksi tunniksi.
Möhköfantti odotteli rauhassa Intian tullin vieressä, kun sen papereita selviteltiin.
Tärkein kuitenkin saavutettiin päivän aikana: PÄÄSIMME AUTOLLA NEPALIIN!
—
Seuraavina päivinä käymme kylissä ja kouluissa, joille keräämme rahaa. Möhköfantti taas pääsee tutustumaan nepalilaisiin serkkuihinsa ja Mikaelille löytyy vaimo!